Tämän kakun vien tänään ystäväni uuteen kotiin Järvenpäähän.
Ja huomenna on ensimmäinen työpäivä...koulu alkaa!
1797256.jpg

Pohja
5 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
2 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 30 minuuttia.

Täyte
3 dl kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
3 prk mango-Pilttiä
2 dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria
7 liivatetta
1/2 dl mehua

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon rahka ja sokerit. Sulata kylmässä vedessä liotetut liivatelehdet kiehuvaan mehuun tai veteen ja lisää liivateseos mangososeen joukkoon. Yhdistä kerma-rahkavaahto mangososeeseen.

Halkaise kakkupohja 3 osaan ja kokoa kakku irtopohjavuokaan tai säädettävään reunavuokaan. Laita pohjalle yksi halkaistu kakkupohja ja sen päälle puolet mangohyytelöstä. Päälle toinen kakkulevy ja loput hyytelöstä. Lopuksi päällimmäisksi viimeinen kakkulevy. Anna hyytyä seuraavaan päivän.

Sokericreme kakun päälle
150 g margariinia
1/2 tl vanilliinisokeria
4 dl kaakaotomusokeria
1 rkl vettä

Vatkaa margariini notkeaksi. Lisää vanilliinisokeri. Sekoita sähkövatkaimella joukkoon tomusokeri vähin erin. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen. Levitä creme kakun päälle ja reunoille kuumaan veteen kastetun veitsen avulla.

Koristele kakku. Itse koristelin kakun marsipaanilevyllä, johon painoin ruutukuvion valmiilla kuviointimatolla. Kakun päälle käytin pötkön vihreää ja pötkön valkoista marsipaania, jotka muovaisin sekaisin keskenään. Lisäksi marsipaaniruusuja, joihin suihkautin helmiäissprayta.

1797261.jpg