Tämänkaltaisia pullia sai Joensuun Citymarketista 90-luvun alussa. Näitä tuli syötyä usein opiskeluaikana. Yritin tehdä samanlaisia. Pohjana pullataikina olisi parempi, mutta kiireessä tämäkin pohja on ihan ok. Hyviä olivat!

1890293.jpg

Pohja
6 dl vehnäjauhoja
1 dl juoksevaa margariinia
2 tl hienonnettua kardemummaa
1 pussi kuivahiivaa
1,5 dl maitoa
3/4 dl sokeria
1/2 tl suolaa

Päälle
omenamarmeladia
omenalohkoja

Kiille
1 dl vettä
1/2 dl hyytelösokeria

Sekoita kulhossa keskenään vehnäjauhot, margariini, kardemumma ja kuivahiiva. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää maidon sekaan sokeri ja suola. Kaada neste jauho-voiseokseen ja alusta taikina tasaiseksi.

Leivo taikinasta pitkä tanko ja jaa se 10 osaan. Pyörittele osat pulliksi. Laita ne pellille leivinpaperin päälle kohoamaan leivinliinalla peitettynä.

Paina kohonneiden pikkupullien keskelle syvennykset tasapohjaisella juomalasilla. Pistele syvennykset haarukalla ja voitele reunat munalla. Laita syvennyksiin omenahilloa ja omenalohkoja. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria. Paista piirakat 225 asteessa 10-12 minuuttia.

Valmista kiille kiehauttamalla vesi kattilassa ja lisäämällä kiehuvan veden sekaan hyytelösokeri. Anna jäähtyä muutama minuutti ja levitä liemi lusikalla omenaviipaleiden päälle.