Tämä Salama -kakku meni 2-vuotta täyttävälle Ollille synttärijuhliin. Kakku on 20 hengelle. Päällä marsipaanille maalaamani kuva, ensimmäistä kertaa maalasin koko kuvan marsipaanille. Onnea vielä Ollille, toivottavasti kakku  maistui!

2010155.jpg

Pohja
7 munaa
2,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
1 prk mustikkahilloa
12 liivatelehteä
2 prk Flora Vanillaa
2 prk maitorahkaa
4 tl vanilliinisokeria
2 dl sokeria
600 g pakastemustikoita

Kostutus
2 dl maitoa
1 rkl vanilliinisokeria

Voikreemi marsipaanin alle
65 g voita
1/2 tl vanilliinisokeria
2 dl tomusokeria
1/2 rkl vettä

Marsipaanimaalaus
300 g valkoista marsipaania
pastavärejä

Pursotukset
2 prk Flora Vispiä
1 prk maitorahkaa
4 rkl sokeria

Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Sekoita munavaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperilla vuorattuun ja voideltuun suorakaiteen muotoiseen kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan ja kostuta kakkulevyt vaniljamaidolla.

Pane liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Soseuta sulaneet mustikat sauvasekoittimella. Vaahdota Flora Vanilla ja lisää joukkoon rahka ja sokerit sekä mustikkasose. Kuumenna 1 dl vettä kiehuvaksi ja sulata siihen pehmeät liivatelehdet. Kaada liivateseos mustikkavaahdon joukkoon ja sekoita hyvin. Täytä kakku siten, että molempiin väleihin tulee ensin mustikkahilloa ja sitten puolet mustikkamoussesta. Paina kolmas kakkulevy päälle ja laita jääkaappiin hyytymään.


Valmista voikreemi.Vatkaa margariini notkeaksi. Lisää vanilliinisokeri. Sekoita sähkövatkaimella joukkoon tomusokeri vähin erin. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen. Levitä se kakun päälle kuumaan veteen kostutetulla metallilastalla. Laita maalattu marsipaanilevy voikreemin päälle.

Vatkaa pursotuksia varten Vispit vaahdoksi ja lisää joukkoon rahka sekä sokeria. Levitä vaahtoa kakun reunoille lastalla. Pursota kakun reunat.