Vaimo tilasi opettajaksi valmistuneelle miehelleen täytekakun. Hän toivoi kakun olevan samanlainen kuin aiemmin tekeamäni kakku nelikymppiselle synttärisankarille. Lisäksi tein mustasta sokerimassasta liitutaulun, jossa onnitteluteksti. Kakun välissä viipaloituja tuoreita mansikoita ja caipirinhamoussea. Juomajauhettahan ei enää valmisteta, minulla on vielä muutama pussi varastossa. Rouva Vee on julkaissut reseptin caipirinhamousseen.

1310319656_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1310319613_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pohja

5 munaa

1 3/4 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Kostutus

2 dl Spritea

 

Täyte

5 liivatelehteä

1 prk Flora Vispiä

2 prk Mascarponejuustoa

3 dl tomusokeria

1 pss Caipirinha -juomajauhetta

 1 litra tuoreita mansikoita viipaloituna

 

Kakun pinnalle

2 prk Flora Vispiä

200 g vihreää sokerimassaa


 Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilöiden munavaahtoon. Sekoita tasaiseksi ja kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuutttia. Anna jäähtyä. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan ja kostuta Spritella.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Vispi. Vaahdota mascarponejuusto ja tomusokeri toisessa kulhossa. Lisää juomasekoitusjauhe ja vatkaa vielä hetki. Sulata pehmenneet liivatelehdet pieneen tilkkaan kiehuvan kuumaa vettä. Kaada liivateseos juustoseoksen joukkoon, sekoita hyvin. Lisää lopuksi vaahdotettu Vispi.

Täytä kakku. Laita alimmainen kakkupohja reunavuoan sisään tarjoilualustan päälle. Levitä pohjalle puolet täytteestä. Täytä toinen väli samoin. Paina päällimmäinen kakkupohja päälle ja peitä kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Levitä kakun pinnalle ohut kerros kermavaahtoa. Kauli sokerimassa pyöreäksi levyksi ja nosta kakun päälle. Pursota kakun reunat. Koristele.

1310319633_img-d41d8cd98f00b204e9800998e